Uutta sivuilla ja muita uutisia!

VUOSI 2005

  • Joulupukki toi varsin mukavan joululahjan, eli Pirtan (B. Buona Notte) viralliset kuvat tulivat kennelliitosta takaisin. Lonkat olivat A:t, kyynärät 0:t ja silmät puhtaat. Nyt jäädään odottelemaan muiden pentujen tuloksia. (28.12.05)
  • Lisätty kuvia Lunan tottelevaisuuskokeesta  marraskuulta (6.12.05)
  • Eetu (B. Buon Natale) on saanut omat kotisivut. Hienon lopputuloksen on tehnyt Eetun nuori emäntä Essi ja lisäsinkin sivun osoitteen heti linkkeihin. Tervemenoa tutustumaan! (3.12.05).
  • Lunan pennut täyttivät vuoden tänään! Onnea koko laumalle! Syntymäpäivän kunniaksi pentusivut on uusittu ja jaettu kahtia, eli Boogieman's -pennut yleisesti ja sitten 1. pentueen oma sivu, jossa mm. kootut terveys- ja harrastustulokset!(30.11.05)
  • Mikä iloinen lauantai! Luca (B. Buon Anno Nuovo) kävi näyttämässä muille mallia TOKO-kokeessa ja sai huimat 195 p ja ykköstuloksen  alokasluokassa heti ensi yrittämällä. Todella isot onnittelut Julialle ja Lucalle! Ja sitten Iida (B. Buona Sera) oli Lahden ryhmänäyttelyssä aivan uskomattoman hienosti ROP!!! Onnea siis myös Hyvinkään poppoolle! Kasvattaja lähes leijuu ilmassa, eikä Lunan hieman harmittavan lähellä ollut  TOKOn kakkostulos 249 pisteellä enää suuremmin sureta... (5.11.05)
  • Valtavan isot onnittelut Iidalle (B. Buona Sera) ja Marinalle TOKOn ykköstuloksesta 173 pisteellä lauantaina! Kasvattaja on aivan valtavan ylpeä pienen pennun taidoista ja osaamisesta, hyvää työtä olet Marina tehnyt! (23.10.05)
  • M ikä viikonloppu! Hyvä kun olin ehtinyt toipua lauantaista (lue alta), niin sunnuntaina Tampereella jylläsi mummo-energia! Lähes 11-vuotias Nötte meni ja voitti hienolla ja nopealla nollaradalla Cockerspanieleiden rotumestaruuden. Lisäksi Nötte palkittiin spanielimestaruuksien minien parhaan cockerina, itse spanielimestaruus jäi puomin alastulon mitan päähän (spanielimestaruuksien 2. sija). Nämä olivat samalla Nötten viralliset jäähyväiskisat agilityradoille, joten huipulle on kiva lopettaa, mestarina. Kiitos, Nötte, olet ollut aivan mahtava kisakaveri! (16.10.2005)
  • Hyvinkäällä Spanieleiden päänäyttelyssä 15.10.05 Lunan  pennuilla meni taas lujaa. Eetu (B. Buon Natale) oli VSP ja sai siis tietysti sertin: Aivan mahtavan hieno suoritus myös Eetun nuorelta Essi-handlerilta, onnea! Myös narttujen sertti tuli Boogieman's- pennuille, eli Iidalle (B. Buona Sera), joka voitti luokkansa. Myös Bono (B. Buongiorno) ja Pirta (B. Buona Notte) saivat laatuarvosteluista erinomaiset; Bono oli luokassaan toinen (häviten vain siis Eetulle) ja Pirta oli luokkansa neljäs. Kasvattajana oli kyllä ilo katsella pentujen menoa kehässä, iso kiitos jokaisen pennun omistajille! (15.10.05)
  • Nötte (lähes 11 v) sai omistajansa jälleen tosi iloiseksi tekemällä piirimestaruuskisojen joukkueradalla joukkueen  ankkurina hienon nollaradan ja varmistaen LAWin minijoukkueelle kultaa. Mahtava juttu, kun joukkueessa starttasi vain kolme koiraa neljän sijasta! Onnittelut joukkuekavereille, eli Jaakolle ja Biancalle sekä Nooralle ja Bonolle! Onnittelut vielä LAWin myös tynkäjoukkueena voiton vieneelle maksijoukkueelle eli Janitalle ja Cosmolle ja Teklalle sekä Jennille ja Wekkulle! Ja sitten vielä superonnittelut Janitalle ja Cosmolle piirimestaruudesta! (10.10.05)
  • Lisätty muutama kuva leirijuttuun (4.10.05)
  • Ensimmäinen Boogieman's korkeanpaikan  leiri on onnellisesti pidetty Rymättylässä. Lue leiristä lisää täältä ja leirillä otetut pentujen seisotuskuvat löytyvät taas täältä. (2.10.05)
  • Aivan tuoreita kuvia Dealista, jaloista ja korvista. Kiitos kuvista Sirpa! (21.09.05)
  • Kesä on jo takana, mutta lisätty sivuille muutamia ihania kuvia Pirtan (B. Buona Notte) veteen tutustumisesta (21.09.05)
  • Iida (B.Buona Sera) sai ensimmäisen sertin Vantaan näyttelyssä ollessaan vain 9 kk ja  3 päivää! Onnittelut Marinalle ja Iidalle! (10.09.05)
  • Päivitykset laahaavat nyt vähän perässä, mutta mainostetaan vielä, että Iida (B. Buona Sera) oli Heinolan näyttyelyssä 28.08.05 ROP-pentu (10.09.05)
  • Luna oli pitkästä aikaan palkinnoilla, eli Ylöjärven agilitykilpailussa  18.08.05 tuli nollalla kolmas sija. (20.08.05)
  • Pablo (B. Buon Riposo) olin hienossti Turun Elonäyttelyssä ROP-pentua. Onnea Pablon koko perheelle! (20.08.05)
  • Iida (B.Buona Sera) oli ensimmäisessä epävirallisessa TOKO-kokeessa voittaen ns. itu-luokan, joka oli tarkoitettu koirille, jotka eivät ole kisanneet virallisissa TOKO-kokeessa. Onnea, Marina ja Iida, tuosta on kiva jatkaa! (28.07.05)
  • Agilityn suomen maajoukkuekarsinnat takana. Lunalla ja minulla ei mennyt ihan yhteen, ensimmäisellä radalla ohjaaja unohti radan ja seuraavalla radalla Luna unohti heti lähdössä ohjaajan. Karsinnoista tuli silti yhtä juhlaa, koska joukkuekaverimme Janita ja Bordercollie Cosmo pääsivät joukkueeseen ja Jenni ja Bordercollie Wekku olivat myös hienosti viidensiä ja ovat näin varapaikalla pm-kisoihin. Onnea vielää miljoonasti! (28.07.05)
  • Luca (B. Buon Anno Nuovo) oli hienosti ROP-pentu Nivalan KV-näyttelyssä 16.07.05. Onnittelut Julialle ja Lucalle!! (17.07.05)
  • Lisätty paljon kuvia Dealista (10.07.05)
  • Ja heti seuraavana päivänä pennut jatkoivat näyttelyssä samaa rataa, eli Hyvinkään näyttelyssä 03.07.05  Eetu (B.Buon Natale) oli ROP-pentu ja Iida (B. Buona Sera) VSP-pentu! Miljoonat rapsutukset pienille! (04.07.05)
  • Tuusulan näyttelyssä 02.07.05  Eetu (Boogieman's Buon Natale) oli hienosti ROP-pentu ja Iida (Boogieman's Buona Sera) VSP-pentu. Isot onnittelut molemmille! (04.07.05)
  • Viikonlopun sm-kisat ohi. Lauantaina teimme sekä Lunan että Nötten kanssa hienot nollaradat joukkueradoilla, mutta valitettavasti joukkueiden muiden jäsenten suoritukset eivät vieneet meitä palkintopalleille. Yksilö-sm -kisoissa Luna sitten meni vähän liian aikaisin putkeen... Mahtavat onnittelut seurakaverillemme hienosta menestyksestä, eli mineissä Nooralle ja Bonolle pronssia, ja makseissa Ianitalle ja Teklalle  hopeaa ja vielä Jaakolle ja Dealle pronssia. Annoitte tosiaan aihetta  Warriors-juhlaan! (20.06.05)
  • Sivuille tehty omat koirat -sivu, jota kautta pääsee tutustumaan lähemmin koiriini. Myös Deal on saanut oman sivun ja lisäksi päivitetty useampia sivuja... (13.6.05)
  • Perheeseemme on muuttanut omistajan harrastuskoiraksi pieni bordercolliepoika Deal (virallisemmin Kvarkin Boromir). Dealin kuvia löydät täältä (kennel Kvarkin kotisivuilta). (5.6.05)
  • Jihaa! Vihdoin ja viimein, aivan viime hetkellä, Luna sai sm-nollat kasaan, joten pääsemme muutaman viikon kuluttua Jyväskylään sm-kisoihin! (5.6.05)
  • Päivitetty englanninkielistä versiota (27.05.05)
  • Päivitetty pentujen omia sivuja sekä lisätty jokaisen pennun sivuun linkki pennun omiin kuviin Lohjan näyttelystä (27.05.05)
  • Lisätty uusi sivu, kuvagalleria, jonka pitäisi helpottaa kuvien  etsintää :-)  (26.05.05)
  • Lisätty Marinan, Päivikin ja Julian kuvat Lohjan näyttelystä (26.05.05)
  • Lisätty Lunan sivuille Lunan suku, josta löytyy mm. sukutaulu. (25.05.05)
  • Pennut aloittivat näyttelyuransa hienosta 14.5. Lohjalla Spanieliliiton 2. näyttelyssä. Kaikki pennut saivat kp:n, Iida oli VSP-pentu ja Bono ROP-pentu sekä BIS-4 pentu. Luna oli kivasti PN-2. Lue lisää pentujen näyttelystä. (16.05.05)
  • Lunan sisko Bella suoritti eilen 11.5.05  BH-kokeen hyväksytysti. Onnea Tere ja BH-Bella! (12.05.05)
  • Aloitimme kilpailemaan uuden agilityseuran väreissä Lunan kanssa, eli nykyinen agilityseuramme on LAW (17.4.2005)
  • Luna voitti kaksi Lounais-Suomen Spanielikerhon kiertopalkintoa, vuoden 2004 paras agilitykoira ja vuoden 2004 paras monitoimikoira (15.4.2005)
  • Muutama linkki lisätty (1.4.2005)
  • Luna voitti Suomen lagottoklubin kiertopalkinnot Vuoden 2004 agilitylagotto ja vuoden 2004 superlagotto. (17.03.2005)
  • Luna voitti Turunmaan kennelyhdistyksen vuoden 2004 agilitykoirakilpailun (17.03.2005)
  • Lisätty Lunan kuvia Tuorlan pellolta, jossa olimme yhdessä Tarun espanjanvesikoirien kanssa

kennel Boogieman's